perjantai 26. elokuuta 2011

Syksyä kohti / Facing seasons change


Kesän viimeiset mustikat päätyivät juustokakkuun, joka ulkonäöstään huolimatta maistui erinomaiselta. Ohjeesta pääpiirteittäin voi todeta että keksimurupohjan päälle sekoitetaan sokerista, mascarponesta, tuorejuustosta, maissijauhosta, vaniljasta ja kananmunista juustomassa, johon jemmataan mustikoita. Paistetaan 175C lämmössä vajaa tunti ja jätetään uuniin jäähdyttelemään uuninluukku raolleen. Ohjeen bongasin elokuun "Delicious." ruokalehdestä.
Summer's last blueberries ended up in  a cheescake that combined blueberries, sugar, mascarpone, cream cheese, vanilla, corn flour and eggs into a cheese mixture, that was baked on a cookie crumb  base in 175C oven for 45 minutes and thenl left in the oven to cool down. The recipe can be found in the August issue of Delicious. magazine.


Satuin myös ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi testineulojaksi Frances'n kaksipuoliselle kirjanmerkille. Pienestä koostaan huolimatta testineulonta oli erittäin mainio, sillä en ollut aiemmin kokeillut 'tuplaneulosta' puuvillalangalla. Myös nimikirjain-osio oli mielenkiintoinen, koska kirjaimet on  toteutettava kääntöpuolelle etupuolen peilikuvana.
I happened to join into testing Frances's Sanquhar Bookmark pattern, which combines traditional Sanquhar knitting with doubleknitting. Despite the small size of this test knit it was most enjoyable. I had not done any doubleknitting with cotton yarn or any non-reversible (letters) doubleknitting previously. Knitting the initials in the bookmark was very intersting and also revardig.


Kirjanmerkin Sanquhar-neulonnasta kiinnostuneena hankin ohuista puikoista vielä ohuemmat 1,5mm sukkapuikot, jotka nyt kilkuttavat sormikkaita. Lankana on lähes pitsinohut Rheuma Thermal Wolle ja lopputulos on varsin ihastuttava. Vaikka puikot ovat hyvin ohuet ja lanka myös, neule tuntuu kuitenkin edistyvän hyvään malliin. Nyt kun vielä sopisivat omaan käteen kuin hansikas!
Knitting the Sanquhar bookmark I got myself into knitting also a pair of Sanquhar Gloves with very thin 1,5mm dpns and Schachenmayr Rheuma Thermal Wolle. I must say that despite the small needles and thin yarn the gloves are getting done surprisingly fast. I'm quite fond of this pattern. Now I just worry if these will fit my hands like a glove.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti